Blogi käynnistelee itseään hiljalleen. Suoraan sanottuna, viime viikosta ei ole raportoitavaa. Arki rullaa jo melko normaalisti, harjoituskoppi alkaa käydä tutuksi ja kotona on edelleen kotoisaa.
Tosin nyt olen ollut koko viikon enemmän tai vähemmän kipeänä. Maanantaina ja tiistaina olo oli jokseenkin ameebamainen ja ääni kontra-altohko, keskiviikkona kipeytyi keuhkot ja torstaina alkoi yskiminen. Veikkasin jo ebolaa, mutta perjantaina jaksoin jo edetä koululle pläräämään hissukseen partituuria. Luterilainen työmoraali on raskas taakka. Kotona sairastelua on helpottanut apteekissa työskentelevä kämppis, joka on tuonut mulle kaikenlaisia pusseja ja pillereitä. Oletan, että mikään mikä maistuu mentholilta ei ole epäilyttävää.
Mulla on tosin ennenkin ollut taipumus liioitella sairauteni vakavuutta. Hong-Kongissa veikkasin saaneeni SARS:ssin koska olo oli kamala ja koko keho sekaisin. Kierittyäni tuskissani iltapäivään asti, söin voileivän, join kokiksen ja paranin. Sairauteni olikin sitä laatua, minkä saa kun konsertin karonkassa pienet kiinalaiset tarjoilijapojat eivät päästä shamppanjalasia tyhjenemään. Huuliltani kun eivät vielä ole päässeet sanat "Ei kiitos, en halua enää ilmaista Moët-Chandonia".
Myös kissat ovat olleet hyviä seuraeläimiä. Pojat avaavat välillä oven silleen "Huoneentarkastusvirastosta hyvää päivää. Kuultiin että sulla on täällä karvattomia vaatteita ja hedelmäkärpänen. Siksipä tehdään nyt niin, että kollegani menee nyt tuonne vaatekaappiin kierimään ja pitämään piippaavaa ääntä sillä aikaa kun minä läpsyttelen tassulla verhoja ja tuijotan seiniä".
Pahin lukujärjestyskaaoskin alkaa olla takanapäin. Kahden kurssin ensimmäiset tunnit menivät ohi, keskiviikkona keskityin oopperahistorian sijaan yskimiseen ja tänään nukuin pommiin. Herätessä myös tajusin, että mun ehkä kannattaa vielä räkiä ja rykiä ihan keskenäni tämä päivä.
Ilon ja yleishyödyn vuoksi ajattelinkin nyt kertoa, että mitä mun opintoihin kuuluu. Osittain mulla on taka-ajatuksena myös tehdä Suomesta uusi Islanti MDW:lle. Tulkaa meille kouluun, meillä on hyviä opeja, hirmuisen paljon korrepetitiota ja kivat suomitytöt!
Toisin kuin aikaisemmin, mulla on oikeastaan kaksi pääainetta. Laulutunteja on inasen vähemmän kuin viime vuonna ja opettajani on jakanut ne niin, että mulla on 60min tunti "tekniikkaa" ja 30 minuutin tunti, jossa mukana on myös pianisti. Viikottaiset 45min meidän luokkakorren kanssa menee kyllä myös ihan täysiään laulutunnista, kevään kisavalmistautuminen tuli tehtyä enemmän pianistin kanssa kuin laulunopen.
Toinen pääaine on ooppera, mikä käsittää musiikillisen- ja näyttämöllisen ohjauksen. Mulla on joka viikko 45 minuutin tunti luokan kapellimestarin kanssa ja satunnaiset yksityistunnit ohjaajan kanssa. Näiden lisäksi on ensembleharjoitukset ainakin kahdesti viikossa, näyttelijäntyön ryhmätunnit ja ensi kesää kohti lisääntyvä määrä erilaisia muita treenejä. Luokkani tekee ensi kesäkuussa Rossinin Matka Reimssiin-oopperan ja oma roolini on siitä suurimmasta päästä. Tämän lisäksi työn alla on neljä muuta isoa ja pienempää kohtausta joita työstetään ohjaajan ja kapun kanssa.
Koska kapumme ei kuulemma jaksa käyttää aikaansa siihen, että me kokeillaan kohtauksia ensimmäisen kerran pianon kanssa, on tähän hommaan eri ammattilainen. Yläkerran Irlannin-korresedän luokse mennään rämpimään ja kapulle viedään tuotos vasta, kun sanat ja nuotit on oikein. Jos tämä tavoite ei toteudu, harjoitukset ovat ohi. Olen ollut läsnä ensembleharjoituksessa, jossa ihmiset eivät osanneet osiaan ja äänsivät huonosti. Harjoitukset loppuivat aikalailla alkuunsa.
Opeteltavaa on siis melkolailla. Enemmänkin voisi olla. Olen joulukuun alussa laulamassa Suomessa ja en voi olla paikalla oopperaluokan lukukauden lopun konsertissa. Siksipä osa hommista karsiutui heti pois. En tosin ala valittamaan, ulkoaopeteltavan materiaalin määrä on nyt aika ennennäkemätön. Tiukan työkurin politiikka on mielestäni kyllä hyvä. Ensimmäisillä viikoilla meille alottajille on myös korostettu, että kaikki apu mm. ääntämisen, kääntämisen, roolin valmistamisen, opettelun yms. suhteen on tähdätty siihen, että opimme tekemään sen ominpäin emmekä tule sitten itku kurkussa takaisin, kun oopperatalo olikin ihan erilainen kuin yliopisto.
Perjantaina tuli kiire koululle kun facebookki piippasi ja ilmoitti, että ensi viikolla pitäisi laulaa sujuvasti koko Reimssin ensemblekohtaukset. Partsikalla voisi paksuuden puolesta pahoinpidellä hirven.
Uudet teoriakurssit sekä kiehtovat että hirvittävät. Maanantai alkaa kulttuurihistorialla, joka lienee kuitenkin helpoimmasta päästä. Meidän oletetaan lukevan melko paksuja kirjoja, koska kurssin nimikin on "Kulttuurihistoria saksalaisen kirjallisuuden näkökulmasta", mutta aiheena on siis oikeastaan koko keskisen euroopan historia. Helppo-osio on se, että tentin saa tehdä englanniksi! Ja vanhana historianörttinä olen ihan liekeissä aiheesta!
Suurin hirvitys ja mörkö on "Formenlehre" eli muoto-oppi. Marraskuussa mun pitäisi pitää 30 minuutin esitelmä Mozartin Requiemista ja analysoida sitä jostakin näkökulmasta. Ja sitten kirjoittaa samasta veisusta viiden sivun analyysi. Enemmän kuin yksi kirjalähde. Muista käyttää lähteitä oikein. Opiskelin viimeksi teoriaa vuonna 2011. Hyvä biisivalinta, minä.
Todistin kesällä saksankielentaitoni kirjoittamalla 200 sanaa tosi-TV:stä ja keskustelemalla askartelusta, nyt kun ajattelen, että näillä skilsseillä pitäisi puhua 30 minuuttia maisteritason analyysiseminaarissa, päässä alkaa soida Lacrimosa.
Ja Pikku Kakkosen tunnari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti