Tai siis vaihtoblogi löytyy edelleen osoitteesta http://vaihdonanu.blogspot.co.at/, mutta ei enää päivity, koska vaihtovuosi oli ja meni. Viimeinen raportti on palautettu, lomake täytetty ja pisteet tilillä.Opintopisteiden soveltaminen sellaisiksi, että ne mahtuvat tutkintooni Metropolialla vaati vähän luovuutta. Hommasta kannattaisi melkein pyytää innovaatiopisteitä. Projekti on verrattavissa sikstuksen kappelin rakentamiseen pahvilaatikosta ja kasasta jäätelöpuikkoja.
Tiivistelmänä siis: olen Anu, 26-vuotias laulunopiskelija. Olen kotoisin itäisistä metsistä, tehnyt erinäisiä mutkia pohjoisessa ja etelässä ja päätynyt Itävaltaan. Olin viime vuoden Erasmus-vaihdossa Wienin musiikki- ja teatteriyliopistossa pääaineenani klassinen laulu. Tammikuun pääsykokeissa lauloin monia ääniä eri korkeuksilta samalla leikkien eri hahmoja ja sain paikan opiskella itselleni maisterintutkinnon samasta aiheesta. Nyt jatkan ihan aitona oikeana opiskelijana samaisessa laitoksessa ja homman nimi on on Masterstudium Musikdramatische Darstellung eli oopperaluokka. Siinä missä vaihtoblogi ihmetteli enemmän ensimmäisiä vaikutelmia uudesta maasta ja koulusta, on nyt tiedossa ehkä enemmän syventävää kuvaa. Ja tokihan täällä ihmeteltävää riittää.
Kesällä pidin luovaa bloggaustaukoa. Aktiivisen kirjoittamattomuuden lisäksi kävin mestarikursilla Savonlinnassa jonka jälkeen osallistuin laulukilpailuihin. Kisat meni ihan hyvin. Niinkin hyvin, että syksyllä ei tarvitse nostaa opintotukea vuokranmaksuun. Suoraan kisaviikonlopun jälkeen olin Joutsenon laulukurssilla, missä vietin ehkä kesän nautittavimman viikon laulaen, lotraten saimaassa, kokaten, juoden kuohuviiniä ja mm. analysoiden pieni ankanpoikanen- lastenlaulun piilomerkityksiä.
Ja ennenkaikkea, luin ahkerasti saksaa. Oikeasti olisin voinut lukea ahkeramminkin, suunnitelmani neljästä tunnista päivässä jäi aika kaukaiseksi haaveeksi. Lähettelin myös asunnonhakuilmoituksia jobwohnen. at:ssa kodittoman ihmisen innolla. Olin kesän ajan peräkammarintyttönä Rantasalmella antaen vaihtelevan työpanokseni vanhempieni avuksi ja paluu ylihintaiseen kuutioon ei ollut vaihtoehto.
Heinä-elokuun vaihteessa matkustin Wieniin tekemään opintojen aloittamiseen vaadittavan B2-saksankokeen ja katselemaan asuntoja. Koe meni läpi (tosin kaksi viikkoa tulosten odottamista tuntui aika pitkältä piinalta) ja asuntokin löytyi. Tätä bloggausta kirjoittaessani istun uudessa kimppakämpässäni, omassa huoneessani joka on 4 metriä korkea ja 17 neliömetriä suuri. Suurinta luksusta on oma puupaneloitu erkkeri ja puulattiat.
Vaihdettuani ensimmäiset viestit kämpän muiden asukkaiden kanssa, arvelin, että uusi koti on löytynyt. Hinta ei ole paha ja oman huoneen lisäksi käytössä on olohuone, iso keittiö ja valtava eteinen. Tärkeintä oli kuitenkin se, että etsin paikkaa, jossa oikeasti vietän aikaa muiden asukkaiden kanssa, enkä vain vaivautuneesti moikkaa keittiössä. Ja sokerina pohjalla: kahden muun ihmisasukkaan kanssa täällä elää myös kaksi kissa-asukasta, Chavis ja Balin. Kessoja!! Kissupöpöleitä! Täällä on hyvä Anun olla.
Asun nyt kahden muun samanikäisen tytön (kolmeakymppiä lähestyvän nuoren naisen) kanssa. Nike omistaa kissat, työskentelee apteekissa ja tupakoi siellä täällä. Clarissa pyörittelee kiinteistöoikeuden asioita työkseen, fanittaa Doctor Who:ta ja puhuu paljon. Ensimmäisellä asunnonkatsomisella päädyimme istumaan iltaa kolmeksi tunniksi ja lähtiessäni halusin polkea jalkaa ja julistaa kaikille, että olen löytänyt unelmieni asunnon.
 |
| Tahtoo huoneen!! |
Tytöt pitivät minua päätöksen kanssa jännityksessa kaksi päivää. Tällä viikolla mulle tunnustettiin, että heillä oli kuitenkin ollut jo ensimmäisistä viesteistä sama tuntuma kuin mulla: tämä me otetaan! Ainakin ensimmäisen viikon ajalta voisin väittää, että tulemme hyvin toimeen keskenämme ja kaikki ovat melko samanhenkisiä ihmisiä. Bloggaan varmaan jossain vaiheessa listan tyhmiä sisäpiirinvitsejä, aiheena mm. miten nimetä lemmikkihirvi ja miksi Niken pahin pelko on se, että myyn telkkarin ja ajelen kissat.
Asuminen tuntuu todella erilaiselta verrattuna viime vuoden oranssiin kuutioon. Vaikka huone on tällä hetkellä sisustettu enemmän tyhjillä Ikean pakkauksilla kuin oikeilla huonekaluilla, nautin ihan suunnattomasti siitä, että mulla on täysi valinnanvapaus siihen, miltä kotini näyttää. Toki tiiviimmässä yhteiselossa joutuu täsmäämään omia tottumuksiaan enemmän muiden tapoihin, mutta olen nauttinut ainakin tämän ensimmäisen viikon ajan kotoisasta kimppa-asumisen tunnelmasta. Clarissa otti töistä vapaata ollakseen mua vastassa kun saavuin Wieniin ja pari ensimmäistä iltaa istuimme katselemassa telkkaria ja juttelemassa. Apua on ollut tarjolla kaikkeen mahdolliseen, rekisteröitymisistä lääkärin löytämiseen.
Ehkä hienoin yksittäinen hetki oli hiljainen ilta viikonloppuna. Saksalainen höpsö komedia telkkarista, ruokaa, Nike leikkii kissojen kanssa eteisessä, ulkona kolisee raitiovaunu. Siinä missä aikaisemmin tunsin vain majoittuvani jossain, tuntuu täällä oleminen enemmän asumiselta ja elämiseltä.
En oikein osaa muotoilla tätä tähän niin, että tapahtuman rakenne tulisi selväksi, mutta kun aloitin kirjoittamaan tätä bloggausta, meillä ei ollut koiraa talossa. Nyt on. Kävin olohuoneessa missä Clarissa esitteli uuden hankintansa, mini-chihuahua Attilan. Törkeän söpö ja pieni eikä edes näytä yhtään rotalta!
Olkoon tämä nyt tehokas avaustiivistelmä uudelle blogille. Koetan palata mahdollisimman pian kertomaan ensimmäisten päivien kulusta, opiskelujen aloittamisesta ja muista tunnelmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti