lauantai 18. lokakuuta 2014

Nuhaista arkea

Blogi käynnistelee itseään hiljalleen. Suoraan sanottuna, viime viikosta ei ole raportoitavaa. Arki rullaa jo melko normaalisti, harjoituskoppi alkaa käydä tutuksi ja kotona on edelleen kotoisaa.

Tosin nyt olen ollut koko viikon enemmän tai vähemmän kipeänä. Maanantaina ja tiistaina olo oli jokseenkin ameebamainen ja ääni kontra-altohko, keskiviikkona kipeytyi keuhkot ja torstaina alkoi yskiminen. Veikkasin jo ebolaa, mutta perjantaina jaksoin jo edetä koululle pläräämään hissukseen partituuria. Luterilainen työmoraali on raskas taakka. Kotona sairastelua on helpottanut apteekissa työskentelevä kämppis, joka on tuonut mulle kaikenlaisia pusseja ja pillereitä. Oletan, että mikään mikä maistuu mentholilta ei ole epäilyttävää.

Mulla on tosin ennenkin ollut taipumus liioitella sairauteni vakavuutta. Hong-Kongissa veikkasin saaneeni SARS:ssin koska olo oli kamala ja koko keho sekaisin. Kierittyäni tuskissani iltapäivään asti, söin voileivän, join kokiksen ja paranin. Sairauteni olikin sitä laatua, minkä saa kun konsertin karonkassa pienet kiinalaiset tarjoilijapojat eivät päästä shamppanjalasia tyhjenemään. Huuliltani kun eivät vielä ole päässeet sanat "Ei kiitos, en halua enää ilmaista Moët-Chandonia".

Myös kissat ovat olleet hyviä seuraeläimiä. Pojat avaavat välillä oven silleen "Huoneentarkastusvirastosta hyvää päivää. Kuultiin että sulla on täällä karvattomia vaatteita ja hedelmäkärpänen. Siksipä tehdään nyt niin, että kollegani menee nyt tuonne vaatekaappiin kierimään ja pitämään piippaavaa ääntä sillä aikaa kun minä läpsyttelen tassulla verhoja ja tuijotan seiniä".

Pahin lukujärjestyskaaoskin alkaa olla takanapäin. Kahden kurssin ensimmäiset tunnit menivät ohi, keskiviikkona keskityin oopperahistorian sijaan yskimiseen ja tänään nukuin pommiin. Herätessä myös tajusin, että mun ehkä kannattaa vielä räkiä ja rykiä ihan keskenäni tämä päivä.

Ilon ja yleishyödyn vuoksi ajattelinkin nyt kertoa, että mitä mun opintoihin kuuluu. Osittain mulla on taka-ajatuksena myös tehdä Suomesta uusi Islanti MDW:lle. Tulkaa meille kouluun, meillä on hyviä opeja, hirmuisen paljon korrepetitiota ja kivat suomitytöt!

Toisin kuin aikaisemmin, mulla on oikeastaan kaksi pääainetta. Laulutunteja on inasen vähemmän kuin viime vuonna ja opettajani on jakanut ne niin, että mulla on 60min tunti "tekniikkaa" ja 30 minuutin tunti, jossa mukana on myös pianisti. Viikottaiset 45min meidän luokkakorren kanssa menee kyllä myös ihan täysiään laulutunnista, kevään kisavalmistautuminen tuli tehtyä enemmän pianistin kanssa kuin laulunopen.

Toinen pääaine on ooppera, mikä käsittää musiikillisen- ja näyttämöllisen ohjauksen. Mulla on joka viikko 45 minuutin tunti luokan kapellimestarin kanssa ja satunnaiset yksityistunnit ohjaajan kanssa. Näiden lisäksi on ensembleharjoitukset ainakin kahdesti viikossa, näyttelijäntyön ryhmätunnit ja ensi kesää kohti lisääntyvä määrä erilaisia muita treenejä. Luokkani tekee ensi kesäkuussa Rossinin Matka Reimssiin-oopperan ja oma roolini on siitä suurimmasta päästä. Tämän lisäksi työn alla on neljä muuta isoa ja pienempää kohtausta joita työstetään ohjaajan ja kapun kanssa.

 Koska kapumme ei kuulemma jaksa käyttää aikaansa siihen, että me kokeillaan kohtauksia ensimmäisen kerran pianon kanssa, on tähän hommaan eri ammattilainen. Yläkerran Irlannin-korresedän luokse mennään rämpimään ja kapulle viedään tuotos vasta, kun sanat ja nuotit on oikein. Jos tämä tavoite ei toteudu, harjoitukset ovat ohi. Olen ollut läsnä ensembleharjoituksessa, jossa ihmiset eivät osanneet osiaan ja äänsivät huonosti. Harjoitukset loppuivat aikalailla alkuunsa.

Opeteltavaa on siis melkolailla. Enemmänkin voisi olla. Olen joulukuun alussa laulamassa Suomessa ja en voi olla paikalla oopperaluokan lukukauden lopun konsertissa. Siksipä osa hommista karsiutui heti pois. En tosin ala valittamaan, ulkoaopeteltavan materiaalin määrä on nyt aika ennennäkemätön. Tiukan työkurin politiikka on mielestäni kyllä hyvä. Ensimmäisillä viikoilla meille alottajille on myös korostettu, että kaikki apu mm. ääntämisen, kääntämisen, roolin valmistamisen, opettelun yms. suhteen on tähdätty siihen, että opimme tekemään sen ominpäin emmekä tule sitten itku kurkussa takaisin, kun oopperatalo olikin ihan erilainen kuin yliopisto. 

Perjantaina tuli kiire koululle kun facebookki piippasi ja ilmoitti, että ensi viikolla pitäisi laulaa sujuvasti koko Reimssin ensemblekohtaukset. Partsikalla voisi paksuuden puolesta pahoinpidellä hirven.

Uudet teoriakurssit sekä kiehtovat että hirvittävät. Maanantai alkaa kulttuurihistorialla, joka lienee kuitenkin helpoimmasta päästä. Meidän oletetaan lukevan melko paksuja kirjoja, koska kurssin nimikin on "Kulttuurihistoria saksalaisen kirjallisuuden näkökulmasta",  mutta aiheena on siis oikeastaan koko keskisen euroopan historia. Helppo-osio on se, että tentin saa tehdä englanniksi! Ja vanhana historianörttinä olen ihan liekeissä aiheesta!

Suurin hirvitys ja mörkö on "Formenlehre" eli muoto-oppi. Marraskuussa mun pitäisi pitää 30 minuutin esitelmä Mozartin Requiemista ja analysoida sitä jostakin näkökulmasta. Ja sitten kirjoittaa samasta veisusta viiden sivun analyysi. Enemmän kuin yksi kirjalähde. Muista käyttää lähteitä oikein. Opiskelin viimeksi teoriaa vuonna 2011. Hyvä biisivalinta, minä.

 Todistin kesällä saksankielentaitoni kirjoittamalla 200 sanaa tosi-TV:stä ja keskustelemalla askartelusta, nyt kun ajattelen, että näillä skilsseillä pitäisi puhua 30 minuuttia maisteritason analyysiseminaarissa, päässä alkaa soida Lacrimosa.

Ja Pikku Kakkosen tunnari.




tiistai 7. lokakuuta 2014

Askarrellaan paskarrellaan lukujärjestys

Luulin viime vuonna, että lukujärjestykset ja opiskelujen alku on sekavaa vain vaihtareille. Luuloni muuttui, kun kämppikseni listasi yhdeksi syyksi yliopisto-opintojensa keskenjättämiseen sen, että kaikki oli hiton sekavaa, kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja tietoa ei saa mistään. Olen siis päässyt kokeilemaan paikallisen yliopistomaailman ydintä!

Kuluneesta ensimmäisestä kouluviikosta inspiroituneena olen kehitellyt pelin. Erinomaisuudessaan se on sitä luokkaa, että olen jo nimeen lisännyt "vuoden lautapeli 2014"- nimikkeen. Ei sitten tarvitse muuttaa jälkikäteen. Tekijän kommentit löytyvät ohjeista suluissa.

 Vuoden lautapeli 2014: Lukujärjestys

Pelissä on tarkoituksena hajanaisillä tiedonrippeillä koota itselleen lukujärjestys. Voittaja saa 60 opintopistettä vuodessa. Aluksi jokaiselle jaetaan pelinappulan lisäksi excel-muotoinen lukujärjestys sekä kolme "löysin netistä infolapun" -melko varman tiedon korttia ja kolme "kuulin luokkakaverilta" -huhukorttia.

Pelin ensimmäinen ja helpoin osa on asetella excel-taulukon sekaan omat yksityistunnit. Pelilaudalla vastaan tulee kuitenkin sattuma-ruutuja, joissa on mm. seuraavanlaisia viestejä:

-excelissä on virhe! Vaihda maanantain luentojen paikkaa keskenään. (Tai siirrä tunnilla. Tai älä. Tiedosto myös päivittyy harvasen päivä, vain muuttuakseen kohta taas.)

-Korealainen luokkakaverisi kertoo muoto-opin siirtyneen perjantaista keskiviikkoon. Hämmästele kahden vuoron ajan, pitäisikö siirtää keskiviikon tunteja vai ei. (Olen melko varma että puhe oli eri kurssista. Tai päivästä.)

-Professori kehoittaa varaamaan koko torstai-iltapäivän ensembletunneille. Tuijota torstain lukujärjestystä avuttomuuden vallassa yhden kierroksen ajan. (Lempikorttini! Mitäpä sitä opiskelijoille aikaisemmin mainostamaan, jos niiden vaaditaan olevan jossain viisi tuntia viikossa)

-koulun facebook-ryhmässä kehoitetaan kaikkia oopperamaisteri-opiskelijoita ilmottautumaan kurssille maanantaina. Et ole koskaan kuullut koko kurssista. Menetät heittovuoron. (Kurssi on kuitenkin pakollinen. Suomennettu nimi liittyy jotenkin saksalaiseen viihdeteatteriin. Pelottaa, mutta menen silti ilmottautumaan huomenna. En edes ala avautumaan systeemistä, missä ensisijainen tiedotusväline on Facebook-ryhmä)

-keräät vihdoin rohkeutesi ja kysyt paikkaa vapaa-valintaiselle kurssille sähköpostilla. Heitä uudelleen. (Viesti oli selkeästi tunnistettavissa saksaksi. Taputa itseäsi päälaelle)

-kuulet mystisen huhun sunnuntaisin pidettävästä sopimustiedon kurssista. Kiukuttele maailmalle kolmen kierroksen ajan. (Kuka näitä keksii!!)

-joudut vaihtamaan molemmat jo sovitut laulutuntisi. Ärise kanssapelaajille.

Niinkuin toimistosihteeri toivotteli syksyn ekassa infoviestissä: paljon onnea ilmottautumiseen!

Kiitti hei.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Blogi 2: Blogin paluu

Vaihtoblogi on kuollut, eläköön uusi blogi!

Tai siis vaihtoblogi löytyy edelleen osoitteesta http://vaihdonanu.blogspot.co.at/, mutta ei enää päivity, koska vaihtovuosi oli ja meni. Viimeinen raportti on palautettu, lomake täytetty ja pisteet tilillä.Opintopisteiden soveltaminen sellaisiksi, että ne mahtuvat tutkintooni Metropolialla vaati vähän luovuutta. Hommasta kannattaisi melkein pyytää innovaatiopisteitä. Projekti on verrattavissa sikstuksen kappelin rakentamiseen pahvilaatikosta ja kasasta jäätelöpuikkoja.

Tiivistelmänä siis: olen Anu, 26-vuotias laulunopiskelija. Olen kotoisin itäisistä metsistä, tehnyt erinäisiä mutkia pohjoisessa ja etelässä ja päätynyt Itävaltaan. Olin viime vuoden Erasmus-vaihdossa Wienin musiikki- ja teatteriyliopistossa pääaineenani klassinen laulu. Tammikuun pääsykokeissa lauloin monia ääniä eri korkeuksilta samalla leikkien eri hahmoja ja sain paikan opiskella itselleni maisterintutkinnon samasta aiheesta. Nyt jatkan ihan aitona oikeana opiskelijana samaisessa laitoksessa ja homman nimi on on Masterstudium Musikdramatische Darstellung eli oopperaluokka.  Siinä missä vaihtoblogi ihmetteli enemmän ensimmäisiä vaikutelmia uudesta maasta ja koulusta, on nyt tiedossa ehkä enemmän syventävää kuvaa. Ja tokihan täällä ihmeteltävää riittää.

Kesällä pidin luovaa bloggaustaukoa. Aktiivisen kirjoittamattomuuden lisäksi kävin mestarikursilla Savonlinnassa jonka jälkeen osallistuin laulukilpailuihin. Kisat meni ihan hyvin. Niinkin hyvin, että syksyllä ei tarvitse nostaa opintotukea vuokranmaksuun. Suoraan kisaviikonlopun jälkeen olin Joutsenon laulukurssilla, missä vietin ehkä kesän nautittavimman viikon laulaen, lotraten saimaassa, kokaten, juoden kuohuviiniä ja mm. analysoiden pieni ankanpoikanen- lastenlaulun piilomerkityksiä.

Ja ennenkaikkea, luin ahkerasti saksaa. Oikeasti olisin voinut lukea ahkeramminkin, suunnitelmani neljästä tunnista päivässä jäi aika kaukaiseksi haaveeksi. Lähettelin myös asunnonhakuilmoituksia jobwohnen. at:ssa kodittoman ihmisen innolla. Olin kesän ajan peräkammarintyttönä Rantasalmella antaen vaihtelevan työpanokseni vanhempieni avuksi ja paluu ylihintaiseen kuutioon ei ollut vaihtoehto.

Heinä-elokuun vaihteessa matkustin Wieniin tekemään opintojen aloittamiseen vaadittavan B2-saksankokeen ja katselemaan asuntoja. Koe meni läpi (tosin kaksi viikkoa tulosten odottamista tuntui aika pitkältä piinalta) ja asuntokin löytyi. Tätä bloggausta kirjoittaessani istun uudessa kimppakämpässäni, omassa huoneessani joka on 4 metriä korkea ja 17 neliömetriä suuri. Suurinta luksusta on oma puupaneloitu erkkeri ja puulattiat.
Vaihdettuani ensimmäiset viestit kämpän muiden asukkaiden kanssa, arvelin, että uusi koti on löytynyt. Hinta ei ole paha ja oman huoneen lisäksi käytössä on olohuone, iso keittiö ja valtava eteinen. Tärkeintä oli kuitenkin se, että etsin paikkaa, jossa oikeasti vietän aikaa muiden asukkaiden kanssa, enkä vain vaivautuneesti moikkaa keittiössä. Ja sokerina pohjalla: kahden muun ihmisasukkaan kanssa täällä elää myös kaksi kissa-asukasta, Chavis ja Balin. Kessoja!! Kissupöpöleitä! Täällä on hyvä Anun olla.

Asun nyt kahden muun samanikäisen tytön (kolmeakymppiä lähestyvän nuoren naisen) kanssa. Nike omistaa kissat, työskentelee apteekissa ja tupakoi siellä täällä. Clarissa pyörittelee kiinteistöoikeuden asioita työkseen, fanittaa Doctor Who:ta ja puhuu paljon. Ensimmäisellä asunnonkatsomisella päädyimme istumaan iltaa kolmeksi tunniksi ja lähtiessäni halusin polkea jalkaa ja julistaa kaikille, että olen löytänyt unelmieni asunnon.
Tahtoo huoneen!!

 Tytöt pitivät minua päätöksen kanssa jännityksessa kaksi päivää. Tällä viikolla mulle tunnustettiin, että heillä oli kuitenkin ollut jo ensimmäisistä viesteistä sama tuntuma kuin mulla: tämä me otetaan! Ainakin ensimmäisen viikon ajalta voisin väittää, että tulemme hyvin toimeen keskenämme ja kaikki ovat melko samanhenkisiä ihmisiä. Bloggaan varmaan jossain vaiheessa listan tyhmiä sisäpiirinvitsejä, aiheena mm. miten nimetä lemmikkihirvi ja miksi Niken pahin pelko on se, että myyn telkkarin ja ajelen kissat.

Asuminen tuntuu todella erilaiselta verrattuna viime vuoden oranssiin kuutioon. Vaikka huone on tällä hetkellä sisustettu enemmän tyhjillä Ikean pakkauksilla kuin oikeilla huonekaluilla, nautin ihan suunnattomasti siitä, että mulla on täysi valinnanvapaus siihen, miltä kotini näyttää. Toki tiiviimmässä yhteiselossa joutuu täsmäämään omia tottumuksiaan enemmän muiden tapoihin, mutta olen nauttinut ainakin tämän ensimmäisen viikon ajan kotoisasta kimppa-asumisen tunnelmasta. Clarissa otti töistä vapaata ollakseen mua vastassa kun saavuin Wieniin ja pari ensimmäistä iltaa istuimme katselemassa telkkaria ja juttelemassa. Apua on ollut tarjolla kaikkeen mahdolliseen, rekisteröitymisistä lääkärin löytämiseen.

Ehkä hienoin yksittäinen hetki oli hiljainen ilta viikonloppuna. Saksalainen höpsö komedia telkkarista, ruokaa, Nike leikkii kissojen kanssa eteisessä, ulkona kolisee raitiovaunu. Siinä missä aikaisemmin tunsin vain majoittuvani jossain, tuntuu täällä oleminen enemmän asumiselta ja elämiseltä. 

En oikein osaa muotoilla tätä tähän niin, että tapahtuman rakenne tulisi selväksi, mutta kun aloitin kirjoittamaan tätä bloggausta, meillä ei ollut koiraa talossa. Nyt on. Kävin olohuoneessa missä Clarissa esitteli uuden hankintansa, mini-chihuahua Attilan. Törkeän söpö ja pieni eikä edes näytä yhtään rotalta!

Olkoon tämä nyt tehokas avaustiivistelmä uudelle blogille. Koetan palata mahdollisimman pian kertomaan ensimmäisten päivien kulusta, opiskelujen aloittamisesta ja muista tunnelmista.